Ensinnäkin kiitän Jussia, veljeäni, kotisivujen teosta ja sen tiimiä, tästä uudesta ilmeestä kotisivuillani. Olihan jo aikakin vähän uudistua, tosin vieläkin on muokattavaa ja sitä hienosäätöä.
Mutta tapahtumaa on riittänyt viimeksi kirjoittaessani blogiin, tosin olin matkanvarella väsynytkin. Joten päätin pitää taukoa. Meille on tullut taloon uusi koira, nimeltään Hessu tosin edustaa myös muuta rotua tämä rotu kuuluu ryhmään 3 missä on terrerit, eli Hessun Rotu on Skyenterreri tämä on ollut mahtavaa aikaa tutustua uuteen rotuun. Vaikkakin jotkut sanoo että on melkeen samalainen kun corgi mutta muta, turkki on pidempi ja sitä pitää hoitaa, sitten tietyillä tavalla on terrrerin luonnettakin. No Hessu on kohta 5 kk kautta, alkaakin jo pentunäyttelyt kolkuttamaan pienokaista lujaa tahtia, huomenna alamme ensimäisiä mätsäreitä kiertämään katsotaan mitä pienokaisesta sanotaan. Kiitos Marille tästä pienokaisesta, ja hyvästä yhteistyöstä, yhteistyötä jatketaan myös.
Olimme kuukausi sitten mätsärissä. Roope teki oikeen debyytin, eli voitti pienet aikuiset ja sai punasen nauhan, sitten loppukisoissaan oli Bis 2 , Roope kun ei ole koskaan oikeastaan voittanut mitään, se oli hieno hetki Kepolle. No Agilitya taas jatktetaan kun kennelyskän jälkeen jonka saimme seinäjoelta.
Akulle on tullut ensimmäinen pentue: aika iso näin ekaksi pentueeksi. Maailmaan syntyi marraskuun puolenvälinjälkeen uusia pikkucardeja 7 kpl, joten innolla odotan mitä heistä isona kehittyy.. Joten Akun Isästä Putinista tuli sitten Vaari, ja Äidistään Vanillasta Mummo. Niin myös Sentistä tuli mummo nyt virallisesti. Hieno väriskaala joten saamme punaisia lissää tähän pienen mailmaan-)
Mutta nyt kirjoitan näin nopeasti huvikummun kuulumisia, jatketaan kirjoittelua taas huomiseella haluan toivottaa kaikille lukijoille oikeen HYVÄÄ ITSENÄISTYMISPÄIVÄÄ KAIKILLE JA IHANAA JOULUN ODOTUSAIKAA!